Matkalla Egyptiin

Juuri ennen viime joulua ajattelin, että nyt tarvitsen aurinkoa ja otin äkkilähdön Egyptiin. Änkesin itseni lentokoneen istuimeen ja pyörittelin matkustusasiakirjoja käsissäni, kun vieressäni istunut mies tokaisi: "Ruutikainen, ootko sää Ruutikainen? Mun paras kaveri Rovaniemeltä on Ruutikainen." Hämmentyneenä katsoin miestä ja vastasin: "Olen joo ja sepäs sattu, kun mää nimittäin teen sukututkimusta Ruutikaisista, enkä tiedä Rovaniemen Ruutikaisista mitään." Siinä meni neljän tunnin lento mukavasti keskustellen sukututkimuksesta ja Ruutikaisista. Lapsenomaisella innolla hihkaisin lentoemännällekin, että "me keskustellaan sukututkimuksesta ja toi mies tuntee mun sukulaisia", onneksi lentoemäntä oli asiakaspalvelun ammattilainen ja osasi ottaa tiedon vastaan kohteliaan innostuneesti.

Sain mieheltä Ruutikaisen yhteystiedot ja soitinkin hänelle heti kotio päästyäni. Sain paraskaveri Ruutikaiselta hänen isänsä yhteystiedot, koska hän tietäisi enemmän suvusta. Otin yhteyttä isä Ruutikaiseen ja häneltä saatujen tietojan avulla pystyin liittämään heidät sukuun. Isä Ruutikainen osottautui minun neljänneksi serkuksi. Minut kutsuttiin myös heidän sukuhaaran facebook -ryhmään ja sitä kautta sain taas uusia tuttavuuksia ja täydennettyä sukupuuta.

Itse lomalla en juuri aurinkoa nähnyt, koska vietin suurimman osan ajasta hotellihuoneessa nauttien ainoastaan ystäväni ja lääkärin seurasta. Sain nimittäin toisena päivänä ruokamyrkytyksen, jouduin tiputukseen ja menin aikas huonoon kuntoon. Koskaan ennen minulla ei ole ollut niin kova ikävä tietokonettani.

Mikä oli tämän tarinan opetus? No ensiksi se, että tee aina ympäristölle selväksi, että olet Ruutikainen. Ja toiseksi, älä enään ikinä ota all inclusive -pakettia, sillä olen kaksi kertaa ottanut ja molemmilla kerroilla sain ruokamyrkytyksen.

Meidän ja vähän muidenkin mailla

Kesällä 2012 tein ystäväni kanssa kesäretken Savonlinnan oopperajuhlien kautta mökille Kärsämäelle, jossa löhöilimme useita päiviä. Ajaessamme Savonlinnasta Kärsämäelle menimme Kiuruveden ohi, joten päätin koukata siellä olevan Komun kylän kautta ja samalla vinoilin ystävälleni, että "nää on mun maita".

Löhöilyn loputtua ystäväni lähti kotikonnuilleen Ilmajoelle ja minä taas päädyin isäni serkun kahvipöytään tekemään sukuselvityksiä. Isäni serkun vaimo on minun innokas apulainen sukututkimushommissa, hän hoitaa paikallisagentin tehtäviä utelemalla kyläläisiltä ja ystäviltään kaikkea Ruutikaisiin liittyvää. 

Olin pitkään yrittänyt selvittää missä on sijainnut alkuperäinen Ruutikaisen tila, minkä Lauri Ruutikainen 1688 perusti. Olin kuullut paikallisella huoltamolla juorun, että talo olisi joskus palanut, eikä sitä enään olisi. Minulla oli Suur-Pyhäjoen historia -kirjasta kopioitu luettelo Ruutikaisen tilan haltijoista ja luin sitä samalla kun apulaiseni selitti kovasti jotain Lahden tilalla asuneista Ruutikaisista. Lopulta minulla syttyi lamppu ja ymmärsin että haltijaluettelossa Ruutikaisen nimen alla oleva sana "Lahti" tarkoittaa talon nimeä. Asia oli hämmentänyt minua, koska Ruutikainen -nimi oli periytynyt talon mukana asukkaille, joten oletin sen olevan talon nimi, mutta todellisuudessa talon nimi oli Lahti. Ruutikainen -nimen nen-pääte viittaa Savoon, jossa oli jo1600-luvulla sukunimet käytössä. Taloa on kutsuttu aina perustajansa mukaan, vaikka virallinen nimi on Lahti. Nykyisten omistajien aikana taloa on ruvettu kutsumaan Lahdeksi, koska he pitivät oman sukunimensä. Oletettavasti tästä samaisesta syystä jotkut ovat luulleet Lahden talon vieressä olevaa Ruutikkalaa Ruutikaisen tilaksi, mutta Ruutikkala on lohkottu päätilasta 1865.

Lampun sytyttyä karistelin pullanmurut rinnuksilta ja hyppäsin autoon. Pyyhälsin Lahden pihaan ja onnekseni siellä oltiin kotona. Talo ei ole vakituisessa käytössä, mutta paikalla oli lomalaisia. Kerroin etsiväni alkuperäistä Ruutikaisen tilaa tai paikkaa, jossa se on mahdollisesti sijainnut. Sain erittäin ystävällisen vastaanoton ja minulle kerrottiin, että Lahden tila on alkuperäinen Ruutikaisen tila. Vanhan talon rauniotkin oli vielä pihassa. Talo kuuluu nykyisin Isojoelta 1912 muuttaneelle suvulle ja he olivat löytäneet vintiltä todella hienon ja vanhan maakartan nimellä: "Kartta Ruutikaisen talon tiluksista". Tämä kartta vahvisti tiedon Ruutikaisen tilasta ja sijainnista. Minut kutsuttiin sisälle ja siellä turisimmekin toista tuntia sukututkimuksesta ja talon vaiheista. Kävi ilmi, että nykyiset omistajat ovat Ilmajokelaisen Jaakko Ilkan jälkeläisiä. Lähdettyäni pois, laitoin heti ystävälleni viestin, jossa kerroin tapahtuneesta ja lopuksi totesin: "eikö teille Ilmajokelaisille mikään riitä, kun tarvii meidän sukutilakin viedä". Ystäväni vastasi: "tule pois mun mailta".

Kertoessani äidilleni seikkailuistani hän hämmentyneenä totesi: "jaa Lahden tila, no äitihän oli piikana Lahden tilalla ja sieltä oli se kätilö, joka äidin pelasti". Olin aivan hämmennyksen vallassa, kun taas sytty lamput ja palikat kolisi kohdilleen. Nimittäin äitini äiti, eli minun Tyyne-mummu jäi 7-vuotiaana orvoksi ja hänet myytiin torilla huutolaiseksi. Tyyne-mummu joutui erääseen nimeltä mainitsemattomaan paikkaan navettapiiaksi. Hän joutui asumaan ja työskentelemään navetassa ja selkäsaunoja tuli tasaiseen tahtiin, esimerkiksi jos erehdyit nauramaan. Mummun ollessa noin 15-vuotias paikallinen kätilö pelasti hänet ja vei kotiinsa. Kätilö pisti mummun rippikouluun ja palkkasi itselleen sisäköksi. Äitini kertomana tiedän mummuni monesti muistelleen lämmöllä kätilöä ja sanoneen, että tämä kätilö pelasti hänen hengen.

Lähetin sähköpostia Lahden tilan mukavalle naiselle ja tiedustelin, että onko Lahden tilalla asunut joskus kätilö. Nainen vastasi ja kertoi hänen mummunsa olleen Kärsämäen kätilö. Minulta pääsi itku. Kerroin hänelle mummuni tarinan.

Äetsä - Kärsämäki

1982 Synnyin Äetsään, Kokemäenjokilaaksossa sijaitsevaan pikkukylään, jota vuonna 1991 ilmestyneen Hot Shots! -elokuvan lopputeksteissä mainostettiin maailman pääkaupungiksi. Olen aina ollut ylpeä Äetsäläinen, tai oikeastaan Äetsän Kiikkalainen. Äetsä syntyi 1981, kun Kiikka ja Keikyä yhdistyivät. Kiikka-Keikyä -asetelma on ollut aina vähän samanlainen kuin Suomi-Ruotsi. Toisille leikkimielistä ja toisille vähän vähemmän leikkimielistä kisailua paremmuudesta. Aina on kuitenkin ollut tärkeää korostaa kummalta puolen Äetsää on. Joka tapauksessa kaikkien mielestä Kiikka on voittanut 6-0, kun on keskusteltu uimahallin paikasta.

Koin aina että Kiikka oli hyvä paikka asua, vaikka ainahan pieneen kylään ongelmia ja vastoinkäymisiä mahtuu, itse kullekin. Tampereelle muutettuani tykkäsin aina kovasti mainostaa olevani Äetsästä, se oli hauskaa, koska kukaan ei koskaan tiennyt missä se on. Lauloin Ismo Alangon tahdissa: "mitä on Nokian takana? Äetsä, Äetsä". Nykyään Äetsää ei enään ole, vaan kaikki ovat yhtä suurta ja mahtavaa Sastamalaa. Vanhempani ja yksi elämäni suurimmista rakkauksistani, Romulan Taiteellinen Teatteri, asuu edelleen Sastamalassa, joten minulla on sinne edelleen lämpimät välit ja yhteydet.

Hurahdettuani sukututkimukseen, rupesin enemmän miettimään juuriani. Oli hämmentävää todeta, että sukututkimukseni ei liittynyt mitenkään Äetsään, Kiikkaan, Satakuntaan tai Pirkanmaahan. Olen toki aina tiennyt, että vanhempani ovat Kärsämäeltä, Pohjois-Pohjanmaalta, mutta sen asian toteaminen konkreettisesti oli yllättävää. Kärsämäki on ollut minulle aina se pohjoinen paikka, jonne matkustettiin tuntitolkulla minun ja veljeni oksentaessa takapenkillä. Meitä lapsia on viisi ja kaksi vanhinta on syntynyt Kärsämäellä, Venetpalossa. Vanhin siskoni on aina painottanut olevansa Venetpalonen ja oikeastaan vasta nyt täysin tajuan mitä se tarkoittaa.

Kun aloitin sukututkimuksen, ajattelin että onpa jännää selvittää mistä me olemme Kärsämäelle eksyneet. Noh, olen päässyt 1700-luvun alkuun ja olemme edelleen Kärsämäellä. 1700-luvun loppupuolella syntyi aivan Kärsämäen lähimaastossa, Haapajärvellä Henrik Tulppo, joka meni naimisiin Greta Caisa Ruutikaisen kanssa. Perhe jäi pitämään Ruutikaisen tilaa ja nimeksi tuli talon mukaan Ruutikainen. Greta Caisan kautta olen Ruutikaisia vielä muutaman sukupolven taaksepäin, kunnes muutumme Sääskiksi. Sääsket taas kuuluvat Kärsämäen ensimmäisiin asukkaisiin. Ensimmäinen Ruutikainen Kärsämäellä oli Lauri Ruutikainen, joka muutti paikkakunnalle 1688 ja perusti Ruutikaisen tilan. Oletettavasti emme kuitenkaan ole hänelle sukua, vaan meille nimi on tullut perinteisesti talon mukaan. Meillä on isäni rakentama mökki Kärsämäellä, jossa yhä enemmän tykkään viettää aikaani ja rentoutua. Jostain syystä enemmän ja enemmän kaipaan Kärsämäelle mökille lämmittelemään saunaa ja rentoutumaan, samalla miettien sukuni vaiheita. Olen isäni kautta todella syvältä ja kaukaa Kärsämäkinen, mutta myös äitini on syntynyt Kärsämäellä. Kaivoin esiin 90-luvulla tehdyn äitini suvun, Komujen sukuselvityksen, josta selvisi että myös Komut ovat Kärsämäeltä, vaikka välillä ovatkin asuneet Kiuruvedellä. Komut ovat alkujaan Junnoja, jotka ovat myös ensimmäisiä Kärsämäkisiä. Isänäitini, Rauha Ojala, on syntynyt myös Kärsämäellä ja hänen vanhempansa hyvin lähellä Pyhäjärvellä. Äidinäitini, Tyyne Vuornos, on syntyjään Kärsämäeltä, mutta hänen äitinsä on syntynyt Iissä, Pohjois-Pohjanmaalla. Tyynen isästä meillä ei valitettavasti ole tietoa, eli se sukuhaara jää ikuiseksi mysteeriksi. Tähän loppuun voisin todeta olevani Pohjois-Pohjalainen.

Tunnustuksia

Hei, olen Piritta ja olen hurahtanut sukututkimukseen. Jo muutaman vuoden ajan olen häiriköinyt juhlissa, illanistujaisissa ja muissa tapaamisissa jauhamalla ystäville, sukulaisille, tutuille ja jopa tuntemattomille suu vaahdossa ja silmät kiiluen sukututkimuksesta ja suvustani. Olen vain niin vilpittömän innoissani kaikesta mitä löydän ja mitä tämä harrastus tuo tulleessaan. Minulla on taipumus ajatua yllättäviin ja joskus jopa hassuihin tilanteisiin ja tuntuu että se on vain lisääntynyt sukututkimusharrastukseni myötä. Siskoni joskus kehotti minua kirjoittamaan tarinat ylös, etteivät ne unohdu ja kovasti lupasin tehdä sen. En ole sanaakaan kirjoittanut tähän mennessä, mutta nyt teen asialle jotain. Sen sijaan, että väsäisin taas lopputtomasti työhakemuksia hankkiakseni itselleni tulevaisuuden tai täyttäisin apurahahakemuksia yhdistykselleni, ajattelin aloittaa blogikirjoittelun. Aivan, minä kirjoituskammoinen ihminen ajattelin aloittaa blogin pitämisen. Olen koko elämäni kammonnut kirjoitustehtäviä, koska minusta tuntuu etten osaa tuottaa ajatuksiani kirjoitettuun muotoon tarpeeksi täydellisesti. Puhun kyllä ummet ja lammet melkein mistä vaan, mutta kirjoittaminen on ollut aina yhtä tuskaa. Koska sukututkimus on minulle myös tietynlainen terapiamuoto, ajattelin että ehkä sen avulla voisin päästä kirjoituskammostani eroon. Nyt minulla ainakin riittää hetkeksi kirjoitettavaa. Jos annan itselleni luvan olla epätäydellinen lopputuloksessa, saan ehkä jopa tekstiä aikaiseksi. Ja mikäs sen mukavempaa tällaisena alkutalven kylmänä perjantai-iltana, kuin kaivella vähän menneitä.

Voi olla että tätä blogia ei lue kukaan ja ei sen niin väliä ole, kunhan saan johonkin purettua näitä tarinoita. Tekstini tulee varmasti sisältämään kielioppivirheitä ja kirjoitusvirheitä, mutta yhdyssanavirheet yritän pitää poissa, koska niistä saan päänsäryn. Tekstejäni saa kommentoida, minulle voi antaa vinkkejä, kannustaa, halata, taputtaa, ihailla, ylistää, mutta älkää haukkuko, siitä tulee paha mieli.

Kiinnostuin aikoja sitten sukututkimuksesta, erityisesti Ruutikaisten tutkimisesta. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän sukua isoisoisääni, Eliel Ruutikaista, pidemmälle. Hänetkin tiedettiin vain nimeltä, koska pappani ei hänestä puhunut ja kukaan ei ollut kiinnostunut kyselemään. Hyvin tyypillinen tarina. Pappani oli useimmiten sitä mieltä ettei ole sukua kenellekkään.

Meidän perheessä on ollut aina käsitys, että muut Suomessa asuvat Ruutikaiset eivät ole meille sukua. Meidän perhe on sukuhaaramme ainoat Ruutikaiset, jotka asuvat Suomessa, koska isäni vanhemmat ja yhdeksän sisarusta muuttivat 70-luvulla Ruotsiin. Isovanhempani palasivat 90-luvun taitteessa takaisin Suomeen, Kärsämäelle, viettämään eläkepäiviään. Uteluni muista Ruutikaisista on aina kuitattu toteamalla, että ei olla sukua, koska joku on joskus sanonut niin. Pappani hautajaisissa 2009 käppäilin Kärsämäen hautausmaalla ja huomasin useissa hautakivissä Ruutikaisia. Silloin päätin että lakkaan kyselemästä ja ryhdyn itse selvittämään asiaa. Tämän päätöksen seurauksena olen ajautunut jos jonkinlaisiin tilanteisiin; hauskoihin, koskettaviin ja ikimuistoisiin. Olen tutustunut uusiin, mahtaviin ihmisiin. Ensitöikseni selvitin väestörekisteristä kuinka paljon Ruutikaisia ylipäänsä on. Koska Ruutikaisia nykyisenä nimenä on vain vähän päälle sata, olin vakuuttunut että kyllä meidän täytyy keskenään olla sukua, edes kaukaista. Olettamustani tukee myös se, että kaikkien Ruutikaisten tiet matkalla menneisyyteen päätyy jossain vaiheessa Kärsämäelle. Aina tietyin väliajoin harrastan puhelinhäiriköintiä valitsemalla satunnaisen Ruutikaisen fonectasta ja soittamalla hänelle. Tähän asti kaikki Ruutikaiset, joihin olen ottanut yhteyttä, ovat olleet minulle sukua.

Ruutikaisten lisäksi tutkin äidinäidin sukua, Wuornoksia (kirjoitetaan Suomessa useimmiten Vuornos). Tyyne-mummusta ja hänen äidistaan minä olen kuullut paljon tarinoita, koska äitini suvussa on kerrottu niitä eteenpäin. Tyyne-mummu asui meidän luona ja muistan hänet hämärästi, vaikka olinkin vain kolmen kun hän nukkui pois. Muistan jo lapsena pyytäneeni äitiä kertomaan uudestaan ja uudestaan tarinoita isomummusta, Annasta, joka lähti Amerikkaan ja perusti sinne karkkikaupan. Tarina päättyy hyvin surullisesti, mutta silti halusin aina kuulla sen uudestaan. Varsinkin äitini suvun tarinat eivät välttämättä ole kovin kauniita ja ruususia, mutta koen saavani niistä voimaa itselleni ja elämääni.  

Minä itte

Olen Piritta Ruutikainen ja yksi lukuisista lempinimistäni on Prinsessa Ruutikainen. Nimesin blogini sen mukaan, koska se sopi mukavasti aiheeseen. Tämä blogi kertoo minun kokemuksistani sukututkimuksen parissa. Nimestä huolimatta, en ole toistaiseksi löytänyt mitään sukuyhteyksiä kuninkaallisiin, aatelisiin, tai muuten merkittäviin henkilöhin tai sukuihin. Mutta torppareita, itsellisiä, huonekuntalaisia, piikoja, renkejä ja loisia löytyy sitäkin enemmän.

Suvut, joihin kuulun:

Ruutikainen: isäni kautta

Komu: äitini kautta

Wuornos: Äidinäidin kautta

Ojala: isänäidin kautta